Siirry sisältöön

Työsuojelu

Julkaistu14.06.2023
Suomessa työturvallisuudesta pitää huolehtia hyvin. Työnantaja vastaa siitä, että työ ei vaaranna työntekijöiden turvallisuutta tai terveyttä. Työnantajan tulee huolehtia myös siitä, että työmäärä tai työajat eivät rasita työntekijää niin, että hänen terveytensä voi vaarantua. Työntekijän täytyy myös itse huolehtia siitä, että hän tekee työnsä turvallisesti ja noudattaa työohjeita.

Jos sairastut tai sinulle sattuu onnettomuus, lue ohjeet InfoFinlandin sivulta Jos sairastut.

Työsuojelutoiminta työpaikalla

Työnantajan on järjestettävä uudelle työntekijälle perehdytys työpaikkaan. Työnantajalla on myös velvollisuus perehdyttää työntekijät työpaikan turvallisuusohjeisiin ja opettaa heille oikeat työtavat.

Työntekijöiden on myös itse huolehdittava työturvallisuudesta. Työ on tehtävä ohjeiden mukaan. Jos työtehtävä on selvästi vaarallinen, työntekijä voi kieltäytyä sen tekemisestä.

Ilmoita aina esimiehellesi, jos huomaat, että jokin voi aiheuttaa vaaraa työntekijöille. Kyseessä voi olla esimerkiksi vaarallinen työtapa, rikkinäinen työkalu tai riittämättömät suojavarusteet. Voit myös ehdottaa, miten työtä voisi tehdä turvallisemmin. Jos esimies ei reagoi asiaan, soita työsuojeluviranomaisten puhelinneuvontaan.

Työnantajan on maksettava työssä tarvittavat turvavälineet. Niitä voivat olla esimerkiksi:

  • kypärä, turvakengät ja huomiovaatteet, jos teet työtä rakennustyömaalla
  • hengityssuojain, jos teet työtä kemikaalien parissa

Työpaikoilla on oltava riittävästi ensiaputaitoisia henkilöitä, ensiapuvarustus sekä toimintaohjeet onnettomuustilanteiden varalta. Työnantajat järjestävät työpaikoilla henkilöstölle ensiapukoulutuksia.

Jos työpaikassa on vähintään kymmenen työntekijää, työntekijät valitsevat työsuojeluvaltuutetun, joka edustaa heitä. Työsuojeluvaltuutettu perehtyy työpaikkaansa koskeviin työsuojeluasioihin, osallistuu työpaikan työsuojelutarkastuksiin ja tiedottaa työntekijöille työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen liittyvistä asioista.

Työnantaja nimeää jokaiselle työpaikalle työsuojelupäällikön, joka avustaa työnantajaa yhteistyössä työntekijöiden ja työsuojeluviranomaisten kanssa.

Työsuojeluviranomaiset

Suomessa toimii aluehallintovirastojen (AVI) alaisuudessa viisi työsuojelun vastuualuetta eli työsuojeluviranomaista. Ne valvovat, että työnantajat noudattavat työsuojelua koskevia säädöksiä.

Työsuojeluviranomaiset neuvovat sekä työntekijöitä että työnantajia työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen sekä työsuhteen ehtoihin liittyvissä asioissa. Voit pyytää työsuojeluviranomaiselta apua myös, jos koet työpaikalla häirintää tai syrjintää. Työsuojeluviranomainen voi auttaa, jos et saa työnantajalta esimerkiksi kirjallista työsopimusta, palkkalaskelmaa, listaa tekemistäsi työtunneista tai työtodistusta.

Työsuojelutarkastajat tekevät tarkastuksia työpaikoilla. He tarkistavat muun muassa, noudatetaanko työpaikalla turvallisuusmääräyksiä, onko työhön tarvittava riittävä perehdytys hoidettu ja ovatko ulkomaalaisten työntekijöiden työolot ja työn ehdot Suomen lakien ja sopimusten mukaisia.

Työsuojelutarkastajalla on oikeus päästä jokaiselle työpaikalle ja saada nähtäväkseen työsuojeluvalvonnan kannalta tar­peelliset asiakirjat. Työsuojeluviranomainen voi velvoittaa työnan­tajan korjaamaan työpaikalla esiintyvät työturvallisuuspuutteet.